lauantai 28. helmikuuta 2015

OHJE vauvan virkatut Converse tossut


Näihin tossuihin löytyy paljon erilaisia ohjeita netistä. Opettelin tekemään tossut alunperin espanjankielisellä ohjeella, myöhemmin ohjeita rupesi tulemaan nettiin englanniksi ja lopulta myös suomeksi. Yhdistelin muutamaa ohjetta ja lisäsin omia yksityiskohtia, jotta tossuista tuli omaan makuun sopivat.

Kirjoitan nyt ohjeen muistista ylös tänne blogiin. Inhoan ohjeiden kirjoittamista, aina jotain jää puuttumaan tai ohjeessa on epäselvyyksiä, joita ei aina itse hoksaa. Toivoisinkin saavani palautetta jos joku innostuu virkkaamaan tossut ohjeellani. Ja kysykää jos joku kohta mietityttää. :)

Vaihekuvia tossujen teosta ei valitettavasti ole tällä hetkellä, lisään niitä kunhan pystyn. :)
Koukkuna käytän kokoa 3mm ja siihen sopivaa lankaa, yleensä Smc:n Merino Extrafinea. Pohjan pituus on noin 9 cm eli tossut sopivat suunilleen 0-4 kk ikäiselle vauvalle. 

Tarvikkeet: 

koukku
3 eriväristä lankaa 
neula

Lyhenteet:

kks= ketjusilmukka
ks=kiinteäsilmukka
pp=puolipylväs
p=pylväs

Pohja:
Valkoisella langalla.

1.krs: Virkkaa 15 kjs. (viimeinen silmukka on kääntymistä varten)
2.krs: 7ks, 6p, 6p samaan silmukkaan, virkkaa nyt silmukkaketjun toista reunaa pitkin 6p, 7ks, 4ks viimeiseen silmukkaan eli kantapäähän (yhteensä 35 silmukkaa)

3.krs: koko kierros pylväitä. 14p, 3 p samaan silmukkaan, 2p samaan silmukkaan 3 kertaa. 3p samaan silmukkaan (tossun kärki), 14 pylvästä. 2p samaan silmukkaan, 3 p, 2p samaan silmukkaan.  (yhteensä 47 pylvästä)

4.krs: koko kerros puolipylväitä. 16 pp, 3 pp samaan silmukkaan,2 pp samaan silmukkaan 6 kertaa. 3pp samaan silmukkaan, 16 pp. 3pp samaan silmukkaan, 2pp samaan silmukkaan 5 kertaa. 3 pp samaan silmukkaan. 

Yhteensä 66 silmukkaa. Tossunpohja on valmis. 

Nyt virkataan pohjan reunat. Käytä edelleen valkoista lankaa. 
1.krs: Ota virkatessasi vain silmukan ulommainen reuna, jotta pohja lähtee taittumaan ylöspäin. 

Virkkaa vielä 4 kerrosta valkoisella langalla, ota lanka silmukan molemmista reunoista niin reuna nousee ylöspäin. Kun olet virkannut kerrokset katkaise lanka ja päättele. Kirjaile mustalla langalla pohjan "raita". Raita tulee 3. ja 4. silmukkakerroksen väliin.


Varsi:

Virkkaa haluamallasi värillä.
Etsi tossun kärjestä keskikohta, laske keskeltä 10 silmukkaa molempiin suuntiin ja laita merkkilangat kymmenenteen silmukkaan kärjestä laskettuna.

1.krs: Virkkaa ensimmäisestä merkkilangasta puolipylväitä toiseen merkkilanaan asti ja käänny. 

2. krs: Virkkaa toisella kerroksella nauhojen reiät seuraavasti:
Virkkaa 2pp yhteen , 1 kjs, jätä yksi silmukka väliin ja jatka puolipylväitä kunnes jäljellä on 3 silmukkaa. Virkkaa 1 kjs, jätä 1s väliin ja virkkaa 2pp yhteen. 

Jatka näitä kerroksia vuoronperään kunnes varsi on mielestäsi tarpeeksi korkea ( 8-11 kerrosta)

Läppä:

1.krs: Valkoisella langalla. 4 kjs, 7 p neljänteen silmukkaan koukusta laskettuna. 3kjs ja käänny.

2. krs: 2p jokaiseen silmukkaan (14 s). 2 kjs ja käänny.

3. krs: 1 ks jokaiseen silmukkaan. Olet virkannut puoliympyrän. Virkkaa nyt 10ks puoliympyrän suoralle reunalle. Katkaise lanka ja päättele. 

4. krs: Vaihda lanka samaan kuin varressa. 10 p äsken virkattuihin 10 kiinteäänsilmukkaan. Tee vielä 7 kerrosta pylväitä. 

5.krs: Läppä on nyt valmis. Päättele lanka ja ompele läppä valkoisesta osasta tossun kärkeen kiinni.

Tee nauhat: virkkaa kaksi ketjusilmukkaketjua jossa on 150 kjs. katkaise lanka ja päättele.

Tee vielä merkit tossujen sivulle: kierrä lanka sormen ympäri pari kertaa, virkkaa lenkkiin 20 p ja kiristä lenkki tiukasti. Virkkaa vielä 20 ks ympyrän ympäri. Kirjaile mustalla langalla tähti tai kukka merkkiin ja ompele merkki tossun sivulle. 
Pujottele nauhat varren rei'istä ja solmi. Tossut ovat valmiit. :)



6 kommenttia:

  1. Ohjeessa on mielestäni jokin virhe .(.
    Jos ohjeen mukaan virkkaa, niin pohjan 1.krs:n silmukkamäärä on yht 36 s, 2.krs:n yht 53 s ja 3.krs:n 93 s. Noiila silmukoilla tulee aika muotopuoli, vai? Tai sitten mulla ei lasku-ja/tai lukutaito riitä, jota tietysti pahoittelen :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Laskin silmukat ja tosiaan tuo ensimmäinen kerros on 36 silmukkaa. Muut kerrokset sain samoiksi kuin ohjeessa. Hmm mikähän sitten olisi vikana... Etsin netistä kuvallisen ohjeen, tässä ohjeessa alku on samantyyppinen kuvien kera. Kokeile josko pääsisit tällä alkuun! :) tässä linkki ohjeeseen http://pienestasuurta.blogspot.fi/2014/07/vauvan-converset.html?m=1

      Poista
  2. Auttaisitko tyhmää... Ekalla kerroksella saan juu tuon 36 silmukkaa, mutta tokalla kerroksella minulta jää ns. yksi silmukka uupumaan. Eli että saan tehtyä toisen kerroksen niin se vaatisi minulta 38 silmukkaa ensimmäiseltä kerrokselta :o Mitäköhän ihmettä teen väärin? Koska tuo 14+1+3+1+14+1+3+1 = 38 silmukkaa :o Yhteensä niistä siis kyllä tulee se 47 silmukkaa, mutta menee kolmannen kerroksen kanssa sitten päällekäin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm yritin keksiä ja laskea mutta en keksi mikä menee pieleen! Kaverini kyseli myös, kun ei saanut millään silmukoiden määrää täsmäämään... Ehkäpä teen sitten itse jotenkin hassusti/väärin...Kun itse virkkaan, en välttämättä laske silmukoita kovin tarkkaan ja silmukka sinne tai tänne ei menoa haittaa, kunhan työ näyttää hyvältä. :) nyt en osaa muuten auttaa kuin sanomalla että älä stressaa yhden silmukan puuttumista, tee vaikka yksi lisäys enemmän. Pitää vielä miettiä mikä tuossa ohjeessa tökkii, se kun on aiheuttanut monelle päänvaivaa

      Poista
  3. "Nyt virkataan pohjan reunat. Käytä edelleen valkoista lankaa.
    1.krs: Ota virkatessasi vain silmukan ulommainen reuna, jotta pohja lähtee taittumaan ylöspäin. "

    Virkataanko tässä edelleen puolipylväitä vai kiinteitä silmukoita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Hyvä kysymys, täytyypä muokata ohjetta. :) minä teen kiinteillä silmukoilla pohjan reunan. Voi toki käyttää myös puolipylväitä tai pylväitä, silloin kerroksia ei tarvitse niin montaa. Virkkaus iloa!

      Poista