sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Peittopäivitys


Laiskamato tässä terve..! Varmaan tämä alkava syksy on saanut olon väsyneeksi ja laiskaksi: en ole bloggaillut, kotikin on rempallaan ja peilistä katsoo kummitus. Illat menee viltin alla karkkia syöden ja kynttilöitä poltellen.
Olen hitaasti virkaillut paloja torkkupeittoon, jonka aloitin elokuusa. Palat valmistuvat pikkuhiljaa: Mitä enemmän paloja on, sen mukavemmalta ja joutuisammalta virkkaaminenkin tuntuu. Paloja on nyt sen verran että niitä voi vähän sommitella. Peiton vaikein osa onkin palojen yhdistäminen: olen tunnetusti tuuliviiri ja muutan joka kerta suunnitelmaani ja uhkailen purkavani koko peiton. Tänään purinkin osan jo yhteen virkatuista paloista ja se tuntuu edelleen järkevältä teolta. Katsotaan mitä mieltä olen asiasta huomenna. 


Peitto tulee koostumaan kahden mallisista paloista: Viktoriaanisesta neliöstä ja Pajuruudusta, palojen ohjeet ovat kirjasta 200 virkattua ruutua. Viktoriaanisia neliöitä teen kahdesta eriväristä ja Pajuruutuja ajattelin tehdä neljää erilaista. Jotenkin haluaisin vielä yhdistää peittoon vihreää mutta miten?! Varmaan reunoihin hapsuiksi tai jonnekkin väliin pilkistämään. Peitosta on nyt ehkä 1/3 valmiina, joten tekemistä riittää. Onneksi palat ovat melko yksinkertaisia ja virkkaminen sujuu samalla kun katselee TV:tä. :)

Mites teidän syksyn käsityöt? Tökkiikö vai eteneekö työt kuin itsestään? Yleensä minulla alkaa loka-marraskuussa villasukanneulontakausi, pitää ennen sitä saada tämä peitto valmiiksi!  

6 kommenttia:

  1. Ihania nuo tilkut! Ja ihan ylisöpö kissa! <3
    Mulla on KyJy:n myötä about tuhat työtä kesken lukuunottamatta niitä paria peittoprojektia. Just mietin, että kyllä vuodessa pitäs yks peitto tehdä, ja kun ei paloilla onnistu (kun oon niin hidas!) niin sitten vaikka isoäidinneliöstä joku nopee iso yksvärinen! Saa nähdä. TV:n katselu on kyllä loistava tapa saada töitä eteenpäin kun mitä muutakaan parempaa tekemistä siinä olis! :)

    VastaaPoista
  2. Lili osaa hurmata ja on niin herttainen kun suostuu aina kuvaan :D<3 niinpä, tvtä katsellessa tulee laiskimus olo jos ei samalla tee käsitöitä, tuntuu että aika menee hukkaan! Ja peitoista sen verran että joku oikein isoilla puikoilla/koukulla tehty peitto olis ihana....ja nopea!

    VastaaPoista
  3. Onpa ihania tilkkuja. Ja miten hauska idea yhdistää erilaisia virkattuja ruutuja. Jään odottamaan jännityksellä kuvaa valmiista peitosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva saada hyvää palautetta -> eli eikun puikko viuhumaan!!

      Poista
  4. Tosi kauniita ruutuja, upea väriharmonia. :) Minulla on muuton vuoksi jäänyt vähemmälle käsityöt viime aikoina, pikkuisen olen ommellut. Tänään ostin puuvillatrikoota tunikaa varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miullakin ois kova ompeluhalu, joku tunika olis kiva. mutta taidot ei taida riittää joten en uskalla edes kokeilla!

      Poista