tiistai 20. syyskuuta 2016

Neulottu palmikko tyynynpäällinen


Moimoi.:) Haluan esitellä teille ehkäpä parhaan neuletyöni ikinä. Olen neulonut tämän tyynynpäällisen joulun aikoihin vuonna 2013. Ja joka syksy olen kaivellut sen esille; se sopii minusta hyvin sisustukseen vaikka sisustus muuttuukkin vähän väliä. Lämmin ja muhkea (niin vaatteissa kuin sisustuksessakin) kun yksinkertaisesti vain näyttää hyvältä syksyisin! Toissa kesänä muuton yhteydessä  meinasin heittää tyynyn roskiin, jotenkin se ahdisti silloin. Siskoni kuitenkin kielsi ja kehotti odottamaan syksyyn, kyllä se sitten taas näyttäisi hyvältä. 



Tutkailin blogiani ja olin kirjoittanut tyynystä tuolloin vuonna 2013 melko katkeran oloisen päivityksen, ompeluosuus oli takkuillut. Näin jälkeenpäin työnjälki on mielestäni siisti, eikä lanka ole nyppyyntynyt laisinkaan. Lankana tyynyssä on Novitan Naava, alpakkasekoite lanka, jossa suurinosa kuitenkin akryylia (60 % akryyli / 20 % alpakka / 20 % villa).  Pehmeä ja kaunis lanka kertakaikkisesti. Puikot olivat kokoa 7.  Tyynyn lopulliset mitat ovat noin 50 x 30 cm.

Tyyny on tehty kutakuinkin näin (kirjoitan nyt ohjeen ja työvaiheet niinkuin ne muistan, ohje on omasta päästäni!).

 Luo 84 s. 

Työ on neulottu ainaoikealla, vain palmikoiden kohdalla neulotaan nurjalla puolella nurjaa. 

1. kerros: Neulo kaikki silmukat oikein työn oikealla puolella.

2. kerros: Nurjalla puolella neulotaan 20 s oikein, 8 s nurin, 10s oikein, 8s nurin, 10 s oikein, 8 s nurin, 20 s oikein. Palmikko muodostuu kolmen nurjana neulotun 8 silmukan kohdalle.

 Neulo näitä kahta kerrosta muutama sentti, tee palmikko työn oikealla puolella eli kun olet neulonut ensimmäiset 20 s, ota 4 silmukkaa apupuikolle työn eteen odottamaan, neulo seuraavat 4 s ja sen jälkeen neulo apupuikolla odottavat silmukat - toista palmikko jokaisen kolmen 8 silmukan ryhmän kohdalla joka 10. kerros.  Kunnes työ on haluamasi korkuinen, päättele silmukat löyhästi ja katkaise lanka. 

Tyynyn toisella puolella oleva kangas on Euronkankaasta. Leikkasin kankaasta neulepuolta vastaavan kokoisen palan (neuletta oli hieman venytetty: saumanvarat!). Ompelin ensiksi vetoketjun toiselle lyhyelle sivulle, sen jälkeen ompelin muut saumat yhteen. Yhteen kulmaan lisäsin vielä tupsun, jonka kiinnitin saumojen ompelun yhteydessä. 

Huhhui, saattekohan tästä ohjeestä mitään tolkkua? Kysykää ihmeessä lisää. :)




 Jokohan sitä ensi kerralla voisin esitellä jotakin näistä langoista valmistunutta? ;)

Neulottu tyynynpäällinen

DIY Lyhty muovipullosta, ohjevideo!


Heips vaan! Illat ovat jo pimeitä, joten mieli tekee sytyttää kynttilöitä, eikö teilläkin? Nämä lyhdyt on tehty erittäin edullisesti muovipullosta ja kartongista. Lisäksi tarvitset ohutta paperia (esim. leivinpaperi), sakset, askarteluveitsi ja kynä. Kiinnittämiseen riittää kaksipuoleinenteippi. Kuvioiden tekoon voi käyttää valmista sabluunaa tai piirtää vapaalla kädellä. Ohjevideon pääset katsomaan klikkaamalla tästä! 

P.S.  Muista paloturvallisuus ja käytä led-tuikkuja! :)

lauantai 10. syyskuuta 2016

Blogger Recognition Award



1.Aivan ihana Lumienkeli blogin Elina antoi miulle Blogger Recognition Award -palkinnon/tunnustuksen. Palkinto kiertää siis bloggaajalta bloggaajalle ja sen idea on tämä:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2.Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3.Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4.Mainitse ja linkitä blogi joka sinut nimesi.
5.Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.

Mukava palkinto, tykkään vastata näihin kiertäviin tunnustuksiin. Tämä oli sopivan pituinenkin näin lauantai illan (tv:ssä jääkiekkoa...) ratoksi. :) Tässä vastaukseni:

2. VIRKKASIN blogi sai alkunsa vuonna 2013. Olin valmistunut sisustus artesaaniksi ja jäänyt yllätys yllätys -työttömäksi. Aika kävi kotona vetelehtiessä pitkäksi, joten aloin virkata, virkata ja virkata. Siitähän se blogin nimikin tuli, enkä ole sitä halunnut vaihtaa vaikka blogissa nykyisin onkin myös muuta virkkaamisen lisäksi. 
Harrastuksesta tuli tärkeä ja halusin kaikki tekeleeni jonnekin talteen: otin kuvat kännykkäkameralla ja lisäsin ne tuolloin vielä aika karuun blogiini. Harrastus sai tulta alleen kun isäni osti minulle järjestelmäkameran joululahjaksi, mahtavaa!!! Ero kuvien välillä parani huomattavasti, kuten voitte varmaan kuvitella: kehno kännykkäkamera räpsäys vs. järjestelmäkameralla otettu kuva!

Blogin pitäminen alkoi kiinnostaa enemmän ja "vakavammin". Toivottavasti kiinnostus jatkuu tästä eteenpäinkin. Lisäpuhtia postausten tekemiseen annatte te, lukijani. :) Facebookissa blogiani seuraa jo melkein 300 henkilöä, ihan mahtavaa. En osaa sanoin kuvailla miten mukavalta se tuntuu, aina kun saan uuden tykkäyksen, olen ihan otettu. :) Kiitos! 
 Järkkärin käyttöä harjoittelen edelleen, ostin juuri uuden kameran, jonka käyttö on vielä lapsen kengissä käsissäni.  Ajallaan opin toivottavasti senkin salat...! 



3. Aloitteleva bloggaaja: 

-Ole kärsivällinen! Lukijat kyllä löytävät blogiin, siihen tarvitaan vain aikaa. 
-Muista nimetä kuvat. Googlen kuvahaku löytää helpommin kuvan, jonka nimi on esimerkiksi "helppo pipo, ohje" kuin "DSC_1553". Kuvien kautta lukioita tulee kuin itsestään!
-Kirjoita ja tee sitä mikä itseä kiinnostaa ja tuntuu hyvältä, eikä sitä mitä muutkin tekevät. Massasta erottuminen on hienoa! 

Tältä näyttää lapsuuden kodin keittiössä, lattiat maalattiin kuvan otosta seuraavana päivänä. En ole vielä nähnyt lopputulosta. 

4. Minut siis nimesi Lumienkeli -blogista tuttu Elina. Blogissa on ihania sisustus- ja käsityöjuttuja hyvillä, isoilla kuvilla höystettynä Kaunis ulkoasu ja kauniit rauhalliset värit saavat uppoutumaan blogin lukuun. Käykäähän kurkistamassa. :) 

Vuoden ikäinen Minau.

5. Tämä palkinto on jo kiertänyt monessa blogissa, joten nimeän nyt vain 5 blogia ja ne ovat seuraavat: 

-Uusi blogi, kirjoittaja on sisustussuunnittelija ja ystäväni Maija

-Raikas käsityöblogi (mukana muutakin!) Jyväskylästä 

-Emmillä on u-pe-i-ta asukuvia, käsitöitä unohtamatta 

-Olen varma että tämä blogi on jo monille tuttu, ihana

-Käsitöitä ja mukavaa tunnelmaa. Ja ainiin, suloiset bernit!


Noniin se olikin siinä. Mitäs teillä on viikonloppusuunnitelmissa? Mie teen huomenna yhden videon loppuun, luvassa siis DIY- juttuja, joista lisää ens viikolla. :) 

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Lempineule + ohje!



Arvaattekos kuinka kauan tämän neulepaidan tekemiseen meni aikaa? Tasan viikko. Ja oikeasti, tämä oli helpompi tehdä kuin vaikkapa villasukat. Neule on nimittäin tehty isoilla puikoilla, joten silmukoita oli vähänlaisesti. Mitään ihmeellistä tämän paidan tekoon ei sisältynyt, joten myös aloittelija voi ottaa neuleen projektikseen. Rohkeasti vain! :)

Tämän kaltaisiin neuleisiin löytyy ohjeita netistä, kirjoitin kuitenkin ohjeen tähän omaan versiooni. Neule on tehty jämälangoista: aikaisemmin tekemästäni Lili torkkupeitosta jäi Novitan Kajo lankaa (raidallinen osuus), kaapista pengoin vaaleanharmaata Novitan 7 veljestä lankaa, johon yhdistin merinovillaista ihan ohuen ohutta valkoista lankaa. Erilaisista langoista tuli tietysti hieman erilaista neulepintaa mutta olen silti tyytyväinen lopputulokseen, eiväthän langat (enää) maksaneet mitään ja sain vanhat langat käytettyä! Koitan nyt kirjoittaa ohjetta tähän ylös, kysykää jos jokin askarruttaa. Mie olen 158 cm pitkä ja käytän vaatteissa kokoa XS, joten otathan mitat huomioon kun suunnittelet omaa neulettasi! Neuletiheys minun neuleessani on 9s x 11s = 10 x 10 cm.




Ohje: 

Tarvikkeet: 

-10 mm pyöröpuikot (väh. 80cm)
-Puikoille 5 sopivaa lankaa, esimerkiksi Novita Kajo, 
jos käytät muita lankoja, sovita neuletiheys mittoihin sopivaksi

Työ neulotaan alhaalta ylöspäin yhtenä pötkönä.
Luo 80s pyöröpuikoille. Neulo 2o 2n yhden kerroksen ajan. Neulo sitten sileää neuletta kainaloihin asti. Jaa työ kahteen ostaan, 40s työn etuosaan ja 40s takaosaan. Jos käytät kahta eriväristä lankaa, vaihda tässä vaiheessa toinen väri. 

 Jätä takaosan silmukat odottamaan ja neulo etuosan silmukoilla 14 kerrosta, päättele sitten keskimmäiset 18 s pääntieksi. Neulo sitten reunoihin jääneet 11+11s olkapäiksi. Ensiksi toinen reuna: Neulo 4 kerrosta ja kavenna aina pääntien puoleisessa reunassa 1s = 7s. Päättele silmukat löyhästi. Tee toinen reuna samalla tavalla.  

Sitten takakappale: Neulo 16 kerrosta, päättele sitten keskimmäiset 18s. Neulo reunasilmukat kuten etukappaleessa. 

Ompele neulalla ja langalla etu- ja takakappaleet yhteen olkapäistä. Poimi sitten pääntiet silmukat puikoille ja neulo 2o 2n neuletta 4 kerrosta. Päättele silmukat löyhästi.

Hihat: Luo 30 s ja neulo tasona, kavenna joka neljäs kerros mollemmissa päissä 1s. Toista kavennuksia 5 kertaa. Kun hihat alkavat olla sopivan mittaiset, neulo resoriksi 2o 2n neuletta 4 kerrosta. 

Ompele hihojen sivusaumat ja kiinnitä hihat olkapäihin. Valmista tuli!

Kysymykset ja kommentit ovat tervetulleita, itse ei aina välttämättä huomaa, 
jos jokin kohta jäi epäselväksi. :)




Seuraavaksi otankin puikoille (taas ne ihanat 10mm!) Eskimo lankaa. En vielä tiedä teenkö takin vai paidan mutta jotakin muhkeanmukavaa siitä tulee. :)